Juhannustreenit

24.06.2017

Juhannustreenien aiheena oli noutajien taipumuskokeisiin valmistautuminen. Taipumuskokeessa on yhtenä osasena vesityö, jossa koiran tulee noutaa veneestä heitetty lintu, matkan vähimmäisetäisyys on 20 metriä. Toisena osana on hakuruutu, viisi lintua on viety hakualueelle valmiiksi ja yksi lintu heitetään motivoinniksi, koiran täytyy motivoituneesti lähtä etsimään linnut ja palauttamaan ne ohjaajalleen.

Mies souti noin 30 metrin päähän rannasta ja heitti damin veteen, Jedi lähti suhteellisen suoraviivaisesti rannalta kohti noudettavaa damia. Rannalla oli paljon isoa kiviä, jolloin kiersi pahimman rämeikön ja meni veteen hieman paremmalta alueelta. Taipumuskokeissa tällä ei ole mitään väliä, kunhan koira vain menee veteen ilman turhaa käskemistä. Todella hyvä välillä vaihdella rannan tyyppiä, eräissä taipumuskokeissa veteen oli rannalta noin 15 senttimetrin pudotus. Jollekkin koiralle se voi olla todella iso paikka, jos aina ollaan tehty tavallisella hiekkarannalla.

Vedestä palauttamisessa on hieman tekemistä, tuo kyllä noudettavan vedestä, muttei tuo sitä suoraan minulle vaan menee noin metrin ohi. Luulisin tämän johtuvan siitä, että Jedin täytyy välittömästi rannalle päästyään pudottaa dami ja ravistella itsensä. Seuraavia harjoituksia on damin palauttaminen minulle, täytyy siis mennä veteen koiraa vastaan ja tarjota vaihtokauppaa. Muutaman harjoituksen tein niin, että heitin muutaman metrin päähän rannasta damin, pyysin hakemaan ja pidin kädessä makupaloja --> kun toi minulle damin niin sai palkan. Tässä täytyy olla tarkkana, ettei koira pudota aikaisemmin makupalan toivossa. 

Lopuksi tehtiin pieni motivaatio hakuruutu, eli mies kävi nakkaamassa viisi damia satunnaisesti metsään, ja me mentiin koiran kanssa sinne vain kävelemään. Annoin Jedin löytää damit ihan sattumalta ja luovuttamaan minulle. Voi pojat että oli iloinen. Tämä harjoitus on todella hyvä koiralle, jolla on motivaatio pikkuisen hukassa eikä into vielä riitä useampaan noutoon peräkkäin. Kaikkihan sieltä löytyi ja nyt nukuttaa. :)